Asiakkaat

Pinja Potasev

Management

Bio

Pinja Potasev on Suomen seuratuin kauneusvaikuttaja, joka tunnetaan inspiroivasta ja visuaalisesti erottuvasta sisällöstään sekä positiivisesta asenteestaan. Pinjan kanavilta löytyy mm. kauneusvinkkejä, tuotteiden testausvideoita ja meikki-inspiraatiota. Kauneussisällön lisäksi Pinjan kanavilla nähdään muotia sekä asuinspiraatiota, ja hän ottaa seuraajansa mukaan myös mm. lukuisille ulkomaanreissuille Aasiaan sekä kpop-keikoille.

Pinja on taidokas luomaan kepeää ja helposti lähestyttävää sisältöä, jonka taustalta kuitenkin paistaa vahva asiantuntijuus. Pinja on koulutukseltaan meikkaaja-maskeeraaja sekä kosmetologi, joka tuo hänen sisällöilleen erityistä uskottavuutta.

Pinja on onnistunut luomaan kanavilleen oman pinkin kauneuskuplan, jonka yleisö välittömästi tunnistaa. Hänen uniikki tapansa tehdä sisältöä ja aurinkoinen persoona tuovat uudenlaista energiaa Suomen vakiintuneeseen kauneuskenttään. Pinja on saanut työstään myös tunnustusta, sillä hänet palkittiin vuoden 2026 Tubecon Awards -gaalassa vuoden kauneusvaikuttajana.

Seuraa

Lisää asiakkaitamme

Kaikki asiakkaamme
Previous
Next

Ella Wehkalampi

Nino Ärling

Nupu

Ilta

Vivi Wahlström

Ilari Mettälä

Jare Tiihonen

Jenni Vartiainen

Aliisa Syrjä

M//O

Arttu Kilpeläinen

Mmiisas

rare

Janina Nordberg

Mia 'Millu' Haataja

Erika Vikman

Tomas Grekov

Etta

emma